Roolipelit turmelevat lapsemme!

Siitä onkin aikaa kun viimeksi sai lukea tästä lapsiamme turmelevasta vitsauksesta. Minun lempikohta:

“En suosittele alkoholin käyttää kenellekään, mutta pakkotilanteessa sallisin omalle lapselleni sata kertaa mieluummin kylmän kadun ja juopottelun kuin roolipelien pelaamisen.”

“Oluen juomisesta voi toki alkoholisoitua, mutta kaikessa karmeudessaan se on kuitenkin pienempi paha. Alkoholisti tuhoaa oman ja lähimmäistensä elämän, mutta murhia, kauhua, okkultismia ja hirviöitä pullollaan olevat roolipelit muovaavat ajan myötä lapsistamme täysin sairailla käyttäytymismalleilla varustettuja tunneinvalideja; pahimmissa tapauksissa saatananpalvojia ja tappajia, joille ihmishenki ei merkitse yhtään mitään.”

Jutun lopussa Pajatie-Härkönen toivoo vanhempien mieluummin olevan “pilkkakirveistä välittämättä” konservatiivisia kuin antaisivat lastensa pelata. Roolipelien vastustajia en leimaisi konservatiiviseksi (vaikka joskus taannoin olenkin/olisinkin niin tehnyt). Mielestäni roolipelien vastustajilla on yhteistä niin uhanalainen maailmankuva, että sitä täytyy suojella “turmelevilta” (perheen) ulkoisilta vaikutteilta. Yleensä kyse on siis joko tosiuskonnoliset tai sitten niiden propagandan pelottamia oikeata maailmaa ymmärtämättömät vanhemmat.

Roolipelit ovat superuskonnollisille perheenvarjelijoille (eivät kaikki uskovaiset luule, että “pää hiekassa, niin kyllä lapsesta hyvä tulee”) vaarallisia ei pelkästään sen takia, että niissä on magiaa ja muuta “Saatanaan” liittyvää, vaan ennemminkin pelien rakentavanlaatuisen vapaamuotoisuuden takia.

Roolipeli perustuu sopimuksenvaraisiin sääntöihin, joita voidaan muuttaa peliporukan sisällä. Tämä koskee myös roolipelin miljöötä, jonka vääräuskoinen/pakanallinen/saatanallinen jumalpanteoni on todellisuudessa täydellisen toissijaista itse pelin kululle.

Roolipelien sisällöllisiin seikkoihin puuttuminen on pinnallista (ja on niitä kirkkojenkin tekemiä oikeaoppista uskontoa sisältäviä pelejä). Voihan sitä pelata vaikka itseään, puhdasoppista vanhollislestadiolaista nykypäivän Perähikiällä (jos itse sellainen on), mutta mitäs ideaa siinä olisi? Siinä vaiheessa kun pelissä voi tehdä jotain, mitä ei pysty itse tekemään (kuten esimerkiksi katsoa telkkaria), alkaa se käydä mielenkiintoiseksi.

Roolipelit poikkeavat lautapeleistä siinä, että roolipelien säännöt pyrkivät vapauttamaan toimintaa eikä rajoittamaan sitä äärimmäisiin oikealle vai vasemmalle -tilanteisiin. Roolipelien säännöt kuvaavat (peliteknisesti) miten teet jotakin, lautapelien säännöt taas mitä voit tehdä.

Pointti, mitä ajan takaa, on siis kai se, että dogmaattiseen ajatusmaailmaan lapsiaan/jäseniään kasvattavalle yhteisölle idea, että “voi tehdä ihan mitä vaan” (miettimättä edes mitään yksittäisiä opinkappaleiden mukaisia elämänohjeita) on uhkaava.

Tunnevammaisuus, mistä Pajatie-Härkönen puhuu on aidosti pelottava. Mutta ei sitä tule roolipeleistä tai elokuvista tai tietokonepeleistä yksistään. Yleinen seikka, joka liittyy kaikkiin (kotona-asuvienkin) lasten/nuorten tekemiin raakoihin murhiin ja muihin hirmutekoihin, on se, että vanhemmat ovat olleet täydellisen tietämättömiä tai neuvottomia. Tämä kielii siitä, että vanhemmat eivät ole *tunteneet* lapsiaan.

Vanhemmat eivät aina ole syypäitä, eikä yhteiskunta todellakaan auta vanhempia olemaan proaktiivisia positiivisia vaikuttajia lapsen elämässä, joten tässä ollaan pahemmin kusessa kuin kuvitellaankaan. Silti “pää hiekkaan” -kasvatusperiaatetta ei pidä enää niellä.

Raiskataampas tässä vielä eräs sanonta: Vapaudettomuuden mukana tulee vastuuttomuus.

---

There is 1 other entry posted on this day.