Pitkä viikonloppu

Pääsin Lapinjärveltä viikonlopuksi kotiin jo tänään (tänään oli vielä keskiviikko). Torstaiksi otin henkilökohtaisen loman, ja perjantain atk-opetuksen korvaa sivarijulkaisuprojektityö. Mikä ei ole edistynyt muuten yhtään. Tommi ja Oliver saivat tekstinsä kirjoitettua ja annettua minulle, mutta en ole lukenut niitä vielä. Jaakko teki lisää piirroksia, jotka downasin, mutta jotka kaipaavat suhteellisen paljon työtä.

Julkaisun nimi, Pahalammas, tulee Vesan lammashaastattelusta. Markku on lehden päätoimittaja ja minä AD. Ajattelin tällä työnjaolla pääseväni vähällv: minun ei tarvitse kirjoittaa eikä ottaa vastuuta, mutta huonolta näyttää, sillä deadline pukkaa päälle. Tulee kuin tuleekin kiire. Eli mikään ei ikinä muutukaan.

Positiivisempana mietteenä tämä juttu, joka tarkastelee laiskuuden eri muotoja. Ilmeisesti kaikki laiskuus ei ole pahaksi. Ehkä minulla onkin vielä toivoa.

---