Anything wrong in this picture?
On joitakin asioita, joita en harkitsematta mainitse uusille tuttavuuksille. Ei sen takia, että häpeäisin niitä, vaan sen takia, että ne johtavat liian usein vakiokeskusteluun, jossa sanotaan aina samoja asioita. Read more
Valtakunnalisesti toimivassa Firma Oy:ssa on liikkeellä eväsvaras, varoittaa eräs rosmon uhriksi joutunut työntekijä. Viimeisin tapaus sattui perjantaina ennen kahtatoista yrityksen Leppävaaran toimitilojen neljännessä kerroksessa.
Nälkäiseksi jääneeltä asiakaspalveluyksikössä työskentelevältä Maija Meikäläiseltä hävisi jääkaapista kinkkupizza. Meikäläinen pitää ruokavarkautta vakavana, ja on lähettänyt asiasta tiedotteen kaikille yrityksen työntekijöille sekä lehdistölle.
Varastelulle ei Meikäläisen mukaan ole puolustusta.
- Se, että ruuassa ei lue kenenkään nimeä ei todellakaan tarkoita sitä ettei se ole kenenkään, Meikäläinen sanoo.
Meikäläinen on ryhtynyt toimenpiteisiin ruoan varastelun lopettamiseksi ja voron kiinniottamiseksi. Tutkimuksistaan Meikäläinen paljastaa vain sen, että hän on "nälkäisenä vaarallinen", ja että aikoo aloittaa jääkaapin tehovalvonnan.
- Webbikamera on asennettu, Meikäläinen sanoo.
Alla oleva ilmestyi tänään toimituksen postilaatikkoon. (Viesti ei ole kenenkään meidän työntekijältä.)
Hei!
Nyt on oikeasti joku huonotapainen ihminen liikkeellä, minunkin kinkkupizzani on lähtenyt 4.kerroksen jääkaapista! Se, että ruuassa ei lue kenenkään nimeä ei todellakaan tarkoita sitä ettei se ole kenenkään!
VARO! OLEN NÄLKÄISENÄ TOSI VAARALLINEN!!! WEBBIKAMERA ON ASENNETTU!
January 2004 |
||||||
Mon |
Tue |
Wed |
Thu |
Fri |
Sat |
Sun |
|
|
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
8 |
9 |
11 |
||
12 |
13 |
14 |
15 |
17 |
18 |
|
19 |
22 |
25 |
||||
26 |
27 |
31 |
||||